Eilen kaivoin esiin polkupyörän ja peräkärryn. Käytiin ensin tyttöjen kanssa aamupäivällä pieni lenkki (n. 5km). Jestas kun oli taas raskasta! Ei tarvitse pitkää matkaa ajaa soratiellä peräkärry perässä, on sen verran tehokasta.

Iltapäivällä kun muksut olivat niin kiukkuisia ja tappelivat koko ajan, sain houkuteltua ne lähtemään "pyöräretkelle". Mukaan otettiin vähän mehua ja piparia. Tytöt kärryyn ja pojat ajoivat edellä omillä pyörillään. Jäivät aina välillä odottamaan hidasta äitiään :) Nyt matkaa kertyi ehkä 7 kilometriä. Puolessa välissä tuli hevonen vastaan pienellä hiekkatiellä. Ehdin huutaa pojille, että hidastakaan. Ratsastajakin hyppäsi alas hevosen selästä. Hevonen oli harvinaisen säikky. Kim pääsi ohi ihan hyvin. Mikon kohdalla hevonen lähti peruuttamaan, eikä Miko osannut varoa, ajoi aika läheltä takajalkoja. Huh. Mua ja mun kulkupeliä hevonen pelkäsi niin kovasti, että ratsastajan ei auttanut muu kuin kääntyä ja mennä hepan kanssa läheisen talon pihaa. Siinä pääsin menemään ohitse. Onneksi olen itse vähän ratsastanut ja osaan hieman tulkita hevosta. Hevosia tuntematon olisi ehkä pyyhkäissyt pyörällä ohitse mitään ajattelematta ja hevonen olisi voinut pillastua.  Uudella talolla pidettiin lepotauko ja juotiin vähän mehua ja kerättiin voimia kotimatkaan. Kyllä olinkin poikki kun päästiin kotiin.

Kaitsu soittikin sitten heti ja pyysi vaarin nimpparikakulle. Sanoin, että just ajettiin kotipihalle. Mentiin sitten autolla kun en todellakaan jaksanut lähteä enää polkemaan. Tänään kyllä huomaa että eilen tuli poljettua. Takapuoli on vähän arka ja niska on aivan jumissa! Ihan kun joku puukolla kaivelisi niskasta. Tuskanhiki nousee välillä otsalle. Hienoa!