Inhoa talvea! Ja nyt kun tämä pureva pakkanen pitää meitä kourissaan aina vaan, inhoa talvea vielä enemmän! Mittari näytti aamulla -21 astetta. Puoli kahdeksalta lähdin silti reippaasti Rodin kanssa lenkille, sillä kun oli energiaa vaikka muille jakaa. Mikä sinäänsä on todella raivostuttavaa, varsinkin seitsemän aikaan aamuisin. Kun tultiin lenkiltä, kokeilin lähteekö auto käyntiin. Vou-vou sanoi volvo ja päätti jäädä odottelemaan kevättä. Ei siis mennä perhekerhoon. Kaitsu oli onneksi kotona ja kävi laittamassa auton akun lataukseen. Ja lupautui viemään minun ja tytöt kerhoon. Kaitsun autossa kun on lämmitin, niin se suostui käynnistymään. Auton mittari näyttikin sitten matkalla kerholle peräti -25 astetta! Hyi!

Kerhossa meitä oli neljä urheaa äitiä lapsineen, jotka olivat uhmanneet pakkasta ja saapuneet kerhoon. Siis me neljä "vakiojäsentä", jotka eivät tunnu olevan poissa kuin äärimmäisessä hätätapauksessa :) Kerhossa askartelimme lumiukkoja. Niistä tulikin varsin veikeitä. Nannalla oli ekaa kertaa joku  känkkäränkkä kerhossa. Puolen tunnin jälkeen oli jo valmis lähtemään kotiin. Mutta sitten kun saatiin ottaa eväät esille, Nannakin malttoi taas jäädä. Syykin tuohon känkkäilyyn selvisi, kakat housussa.

Kaitsu tuli sitten hakemaan meidät kerhosta, kunhan olin sille ensin kaksi kertaa soittanut. Mia halusi jäädä vielä ulos, kun tultiin kotiin. Vähän aikaa oli, mutta sitten alkoi varpaita paleltaa. Vieläkin Mian posket hehkuu punaisena kuin jouluomenat.

Mamma soitti ja kyseli kuulumisia. Kuulosti taas väsyneeltä ja vanhalta. Ei kyllä valittanut mistään. Kauhisteli, kun äiti oli eilen ollut avannossa. Kauhistelimme sitä yhdessä. Mamma puhui tapansa mukaan lyhyen puhelun. Mukavaa, että hän jaksaa aina välillä soitella. Itse ei tule kyllä soiteltua sinne päin. Täällä apinatarhassa on harvoin sellaista hetkeä, että pystyisi rauhassa puhumaan puhelimessa. Onneksi on tämä netti keksitty, pystyy pitämään yhteyttä kavereihin sähköpostitse.

Eilen lähetinkin mailia Maaritille Hämeenlinnaa, kun en ollut hänestä vähään aikaa kuullut. Maarit olikin reipas ja soitti mulle! Vähän aikaa juteltiin ja sain tietää syyn "hiljaiseloon". Heillä on muutto edessä Tampereelle ja nyt pitää kiirettä pakkaamisen kanssa. Kyllähän sitä itsekin haaveilee tuosta muutosta, ainakin huonoina päivinä. Miakin kysyi tänään, että koska muutetaan. Lapsiakin on alkanut ahdistaa nämä pienet tilat. Päivä kerrallaan on mentävä kevättä kohti. Onneksi on sentään katto pään päällä. Ja koti, josta kukaan ei voi ajaa pois. Asiat ovat hyvin, kun osaa katsoa niitä oikeasta suunnasta. :) Ja kyllä se talo valmistuu, joskus. Sitten kun on sen aika. Yritän edesauttaa sen valmistumista, lottoamalla. Heh, epätoivoisena tekee mitä tahansa.

Ajattelin tänään jo uskaltaa levittää tietoa tästä blogista eteenpäin. Ainakin Jaanalle ja Päiville.

Pitäisi tehdä varmaan jotakin hyödyllistä... hmm mitähän se olisi. Vaatteita pitäis viikata kaappeihin, tein kyllä sitä eilenkin. Ehkä soitan iltapäivällä Saanalle, omalle pikku "kotiapulaiselleni" ja pyydän hänet hommiin. Sain sentään äsken imuroitua.( Aplodeja, ekan kerran tällä viikolla!) Niin ja peitot ja tyynyt ovat ulkona tuulettumassa. Saavat pölypunkit kyytiä tällä pakkasella. Tiskejäkään ei ole kauheasti, tietysti ne vois laittaa koneeseen, jos jaksaisi... Ehkä keskityn askartelemaan. Helmikuun swapeista kuukausitagit on tekemättä, tosin olen jo aloitellut. Kangasta kortissa-swap on valmiina. Ja niiden postituspäivä on joskus helmikuun lopussa. Olenkohan vähän yli-innokas? Ai miksikö meillä on aina sekaista ja paperisilppua lattioilla? Onkohan tällä kotiäidillä mennyt asioiden tärkeysjärjestys vähän sekaisin...