Sain jo vähän noottia siitä, kun en ole kirjoitellut pitkään aikaan. Nolostunut tulee illat vietettyä lähinnä tuolla facebookissa...

Sitä alkaa olla kohta kesä ihan lähellä. Työt jatkuu juhannukseen asti. Kesäkuun aluksi saadaan näppärä lastenhoitajatyttö meille kotiin, niin ei tarvitse Nannaakaan aamuisin herättää hoitoon. Saa meidän unikeko nukkua ihan rauhassa. Hymy

Toukokuun alussa oli iso-mummin 80 v -synttäri. Laitankin muutaman kuvan sieltä tähän.

Laulettiin tyttöjen kanssa mummille Minun ystäväni on kuin villasukka sekä Tahtoisin toivoa sinulle

1243020121_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1243020186_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

1243020231_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

1243020281_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

 

Viime viikolla jouduin jo käymään yläasteelle lähtevien vanhempainillassa! Kammottavaa!! Mun vauva on jo niin iso että lähtee yläasteelle.  Kimiä jännittää kovasti koulun vaihto. En kyllä yhtään ihmettele. Itsekin jännitin. Ensi viikolla kutoset menevät tutustumaan yläasteeseen.

 

Kerhot on saatu jo melkein päätökseen. Kevätjuhlat on pidetty, ensi viikolla enää retkeillään. Sain ihania kortteja ja lahjoja kerholapsilta. Voiko suloisempaa olla kun nelivuotias poika on piirtänyt kuvan minusta kellukkeet kädessä aurinkoisella uimarannallaNauru Melkein itku pääsi. Harmi kun en ensi syksynä saa pitää enää päiväkerhoja. Mutta vastapainoksi pääsen sylittelemään pieniä vauvoja vauvakerhoon. Voi sitä ihanaa vauvantuoksua!! Iltapäivät kuluvat sitten koululaisten kanssa. Ensi viikolla ratkeaa pääsenkö oppisopimuskoulutukseen vai jatkanko ihan vaan sijaisena niinkuin tähänkin asti. Jos pääsen oppisopimuskoulutukseen, on mulle taattu töitä kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Saa nähdä kuinka rankkaa se opiskelu sitten mahtaa oikein olla.

 

Laihdutusprojekti on edennyt hyvää vauhtia. Tähän mennessä on kiloja lähtenyt melkein 14. Vielä olisi 7 kiloa pudotettavaa. Saa nähdä miten käy. Olen kyllä ollut tyytyväinen nopeaan tulokseen. Ja liikkuminen on mukavaa. Kävisin salilla vaikka joka päivä jos se olisi mahdollista. Kesätöihin ajattelin kulkea polkupyörällä, kunhan joku nyt ensin korjais sen takakumin!

 

Juhannuksen jälkeen äiti on luvannut ottaa meidän nelikon viikoksi hoitoon! Isännän kanssa lähdetään moottoripyöräreissuun. Viimeksi ollaan oltu viikko erossa (yhdessä) lapsista häämatkalla vuonna 2000 ja silloin lapsia oli puolet vähemmän. Hymy Oikein jännittää. Ikinä ei olla oltu moottoripyörällä yön yli reissussa. Miten sitä osaa edes pakata? Ja minne ajetaan? No sen mä olen päättäny, että Suomen rajojen sisäpuolella pysytään. Tulee varmaan mukava reissu, jos ei sitten innostuta riitelemään... Eihän me, koskaan.Viaton

Kesällä yritetään päästä myös koko perheen voimin johonkin reissuun. Ainakin kylpylässä pitää käydä, sitä lapset odottaa. Kukahan meidän taloa sillä aikaa tekee.... Nyt on ollut taas hiljaiseloa rakennusrintamalla, kun isännällä on ollut niin paljon "oikeita" töitä.