Jo on ehtinyt tätä  huhtikuutakin kulua pitkälle!  Kovin nopeasti menee  aika.  Pääsiäislomaa on  vietetty aika  touhukkaissa merkeissä.  Ei  ole turhia sohvalla löhötty.

Perjantaina olin aamupäivällä kokeilemassa salilla mulle uutta  lajia  body  combatia. Ensin tuli sellainen olo,  että eihän tästä tule  yhtään  mitään. Olin aivan pihalla  niistä kaikista isku- ja  potkusarjoista.  Mutta  hiki virtasi  ja sehän on pääasia. Loppupäivä  menikin sitten rakennuksella. Mentiin sinne  koko  perheen voimin ja ilta puoli  kahdeksaan asti oltiin.

Eilen sain tehtyä vähän pääsiäissiivousta ja  isännän  kanssa käytiin yhdessä pikaisesti kaupassa. Kovasti se  ois  hinkunut taas raksalle,  mutta mä houkuttelin sitä pitämään vapaapäivää. Mä kävin itse polkemassa  spinningissä reilu tunnin iltapäivällä. Illalla vaan oltiin ja  ihmeteltiin. 

Tänään sitten raahauduttiin taas koko porukka  rakennukselle.  Lapset katselivat  asuntoautossa  dvd:tä tai  touhusivat pihalla. Lopulta tuli äkkilähtö kotiin,  kun Nanna  kaatui pihalla kuraan ja jäi saappaistaan kiinni. Ja toki juuri silloin, hänellä ei ollu kuravaatteita päällä,  kun oli vain käväisemässä pihalla. Tytöt halusivatkin sitten lähteä mummolaan ja kysyttiin oisko mahdollista  yökyläilyyn. Ja  tokihan mummo ja vaari ottivat tytöt mielellään.

Illalla  käytiin sitten loppuporukan kanssa yksillä synttäreillä. Oltiin ihan "normaaliperhe"kokoonpanolla ;) Oli paljon rauhallisempaa, kun tytöt eivät olleet  mukana.

Huomenna aamulla käyn bodypumpissa  ja sen jälkeen on varmaan taas  rakennushommien vuoro. Pukuhuoneen ja kodinhoitohuoneen lattioiden laatoitus meneillään.

Painonpudotusprojekti  etenee hyvää vauhtia. Vielä viikko jäljellä nestemäisellä ruokavaliolla ja  sitten  pääsee taas  syömään vähän  oikeaa ruokaakin  :D Oikein odotan, että saan  syödä edes  salaattia!  Tiukkaa on tehnyt  näin pääsiäisherkkuaikana. Tein ihanaa sitruunajuustokakkuakin perheelle.  Mutta  enhän mä sitä ole voinu syödä. Tänään laitoin ihanaa kylmäsavulohisalaattia. Vesikiellellä sitä muille tarjoilin. Onneksi kohta koittaa taas  arki ja palataan normiruokien  pariin.