Se on tämä syyskuu yhtä juhlaa. Viime viikon keskiviikkona Nanna täytti 4 vuotta. Mulla meni loppuviikko Naantalissa, niin en jaksanut mitään juhlia järjestää. Nannan kaverisynttärit pidettiin sitten eilen. Nanna kutsui kaksi parasta kaveriaan ja ihan kivat "juhlat" pikkutytöillä oli.
Tänään oli sitten Mian vuoro. Mia täytti tänään  7 vuotta. Alunperin suunniteltiin, että pidetään kunnon autotallidisco uudessa autotallissa, mutta ovet eivät ole vielä saapuneet. Eli juhlat täytyi pitää kotona. Mia sai kutsua 6 kaveriaan, joista sitten tuli 5. Ja voi sitä kiljumisen ja kikattamisen määrää! Kaksi tuntia on äärettömän pitkä aika, ainakin näin äidin näkökulmasta. Onneksi oli hyvä ilma ja työt olivat suurimman osan ajasta ulkona. Mutta se mekastus kyllä kuului sisälle silti! Kyllä mä sitten olinkin ihan poikki, kun juhlat loppuivat.
Sunnuntaina juhlitaan sitten aikuisten voimin. Eli kerran vielä pitää kakkua leipoa ja vähän muutakin.
Huomenna illalla on sitten kauralastujen leipomistalkoot Kimin kanssa. Kim lupasi leipoa lauantain myyjäisiin kauralastuja. Tuotto menee heidän luokan hyväksi. Toivottavasti lauantaina ei sataisi, ainakaan klo 11-13, kun meidään kylällä on kylätoritapahtuma. Menen itsekin sinne myymään kortteja ja koruja. Saa nähdä meneekö hyvin kaupaksi. Kahtena edellisenä vuotena on ainakin kortit menneet ihan käsistä. Viime vuonna meni korujakin ihan kivasti.


Yksi episodi vielä tälle päivälle. Pesin Mikon kännykän pyykkikoneessa! Miko saakin nyt sitten nimpparilahjaksi uuden kännykän....