Välillä on kyllä niin raskasta olla äiti. Tulee mieleen, että mikä ihme vietti se on, joka ajaa ihmisen suurperheen äidiksi. Nostan kyllä hattua kaikille yksinhuoltajille! Ei ole helppoa selvitä arjen ongelmista yksin. Minäkin lähinnä saan vain rahallista tukea tämän perheen pyörittämiseen. Yksin tässä aika paljon joutuu olemaan ja lapsia kasvattamaan. Kun yksi kiukuttelee väsymystään, yksi kiukuttelee kertotaulun oppimisen kanssa, yksi käy ylikierroksilla, koira vouhottaa kissanpentujen takia ja kissanpennut vilistävät pitkin nurkkia, niin pikkusen alkaa tuntua raskaalta, yksin. Pitäisi jaksaa huomioida kaikki ja mieluiten vielä yhtä aikaa.
No nyt ovat kaikki nukkumassa, ne pikkuiset kisutkin :) Huomenna on taas uusi päivä.
Mutta on mulla kyllä ikävä ystäviä ja kavereita. Maailmaa parantava tyttöjenilta ei olisi pahitteeksi.
Onneksi on sentään työ, että saa edes vähän aikuiskontakteja. Mukavat työkaveritkin vielä. Ensiviikolla olen kaksi yötä pois kotoa, koulutuksessa. Valmiiksi jo vähän hirvittää, että miten täällä sillä aikaa pärjätään. Onneksi on sentään mummo, joka on luvannut huolehtia lapsista.