Huh, ensimmäinen työviikko takana. Ja aika haipakkaa on menty. Keskiviikkona oli jo yksi koulutuspäivä ja eilen oltiin "työmatkalla" Lohjalla. Aamu kahdeksalta lähdettiin ja puoli seitsemältä illalla tultiin kotiin. Tytöt ovat olleet mummolassa hoidossa tämän viikon. Pojat ovat olleet kotona ja mummolassa, menneet pyörillä tätä väliä. Maanantaina sitten alkaa meillä koulu ja Nannakin palaa taas päiväkotiin. Ensi viikko on vielä aika moista sumplimista koululaisten kanssa. Miko saa opetella tulemaan yksin kotiin koulusta. Kyllä kolmasluokkalaisen pitäisi jo pärjätä muutama tunti yksin. Katsotaan miten alkaa sujua. Mia on varmaan ip-kerhossa muutamana päivänä viikossa. Mulla on on tosi monta kerhoa ja harmikseni juuri perjantaisin pisin päivä. Odotan kyllä innolla "oikeiden" töiden alkamista. Tämä ja ensi viikko on lähinnä toiminnan suunnittelua. Työkavereitakin on monta. Toivottavasti kemiat sattuvat hyvin yhteen, että työt sujuvat.

Mia lähtee sunnuntaina pelaamaan turnaukseen Loviisaan. Miaa pyydettiin vuotta vanhempien joukkueeseen vahvistukseksi ja tyttöhän oli aivan innoissaan. Eilen oli harjoittelemassa niiden kanssa. Harjoituksissa oli ollut pelkkiä poikia ja ensin Mia ei ollut halunnut jäädä. Iskä sai kuitenkin suostuteltua Mian jäämään ja se kannatti. Harjoituspelissä Mia oli tehnyt ensimmäisen maalinsa! Voitte vain arvata miten onnellinen tyttö oli :)