Viikko on sitten taas vierähtänyt. Kolme päivää meni töissä. Kyllä mä olin iltasin aika poikki, varsinkin kun keskiviikkona ja torstaina ulkoiltiin molempien ryhmien kanssa.

Eilen menin toiveikkain mielin punnitukseen ja PASKAT! Jostain kummasta oli taas plussaa, tosin vain 200 g, mutta kuitenkin. Mä luulen, että käyn vielä ens kerralla ja sitten pidän taukoa. Alkaa olla mittari sen verran täynnä tätä kituuttamista. Mistään ei tule mitään. suunnittelin jo, että tilaan itselleni paidan, jossa etupuolella lukee SYNTYMÄLIHAVA ja takana  LÄSKI ON AINA LÄSKI. Oli eilen fiilikset jokseenkin maassa. Mutta ihan mun vikahan se on jos en laihdu. Mä en ole kauheen tarkkaan pitänyt päiväkirjaa, liikuntaa on ollu männäviikolla aika vähän ja veden juominen.... jooo-o. Töissä ei tule juotua kuin pari kuppia teetä päivän aikana.

Mutta olipa ihanaa, kun ei tarvinnu tänä aamuna lähteä mihinkään. Ensin viikkailin viikon puhtaat vaatteet kaappeihin. Sitten imuroin ja leivoin piimäkakun. Kim meni koulusta suoraan kaverilleen ja Mikolle tuli kaveri. Ihmeen hitaasti toi kello menee tänään...outoa.

Voi kun pääsis viikonloppuna leffaan. Haluaisin nähdä sen Ganes-leffan. Ja kahdenkeskeinen aika isännän kanssa ei varmaan ois pahitteeksi. Se taas uhkaili Saksan reissulla, blääh.