Vau mikä loma!
Jatkan tästä huomenna... :))

tiistai 31.7.

Jospa mä nyt jatkan :)

Eli torstaina siis pakattiin kamat ja lähdettiin ensin kohti Varsinais-Suomea. Joskus kahden aikaan oltiin perillä mun vanhemmilla. Jätettiin tylysti koira ja lapset sinne ja jatkettiin Kaitsun kanssa matkaa :) Ensin pysähdyttiin hetkeksi Salossa mun tädin perheen rakennuksella. Siitä matka jatkui kohti Turkua siskon perheen luokse. Kaitsun piti lähteä käymään Säkylässä työasioissa ja siskon mies ja lapset lähtivät mukaan. Meillä oli siis siskon kanssa laatuaikaa. Se käytettiinkin hyvin! Ensin syötiin hyvää pizzaa. Ei ole sisko turhaan kokiksi opiskellut ;). Sitten nautittiin muita virvokkeita ja valmistauduttiin illan koitokseen. Kävelimme reippaasti kaupungille. Oli ihanan lämmin. Pistäydyttiin yhdessä baarissa ottamassa pikku napsut ja sitten kiireesti ravintola Galaxyn eteen. Siellä olikin jo jonoa. Kello 21 aukeni ovet ja ihmisiä oli valtavasti! Hyvä että mentiin ajoissa. Saatiin hyvät paikat lavan edestä. Lauri (Tähkä) käveli ohi ja pyöritteli päätään, kun me hullut/ihanat fanit istuttiin odottamassa lavan edessä keikan alkua. Yhteentoista mennessä paikka oli loppuunmyyty ja tupaten täynnä. Mulla alkoi silmissä sumeta ja heikottaa. Ajattelin, että en voi todellakaan pyörtyä ennen keikkaa. Happi oli tosi vähissä. Istuin hetkeksi lattialle ja siemailin vettä. Ja kun bändi aloitti noin 23.30 heräsin henkiin! :) Keikka oli loistava ja hikinen. Vaatteet liimautuivat päälle. Yöllä sitten käveltiin nakkikiskan kautta kotiin tai siis sinne siskon luokse.

Perjantaina aamupäivällä lähdettiin Kaitsun kanssa jatkamaan matkaan. Kohteena oli Seinäjoki. Ajettiin kauniita pikkuteitä. Tehtiin Vammalan kupeessa yks pieni turha lenkki, koska minä halusin välttämättä ajaa Seinäjoelle Kauhajoen kautta, enkä Parkanon. Kauhajoella syötiin ensin eräässä lähiruokapaikassa, missä sai aivan taivaallista kaalilaatikkoa :) Nam! Muutkin ruuat olivat todella hyviä. Sitten seuraavaksi kohti Tapion kauppaa. Lankahullujen taivasta! Menin melkein sekaisin siitä lankapaljoudesta. Mutta sain pidettyä itseni aisoissa. heh. Mukaan lähti vain tukkupakkaus HipHoppia, uutta Nalle-lankaa yksi kerä ja yksi kerä ihanaa paksua villalankaa, jonka nimeä en mjuista. Lisäksi ostettiin mummolle viemisiksi sukkalankoja. Ja mies maksoi! :) Onneksi se Iisakki Järvenpään puukkotehdas ei sattunut matkan varrella. Ois tullut tosi kallis reissu...

Seinäjoella pyörittiin hetki ja etsittiin hotellia. Eihän mulla tietenkään ollut sen osoitetta mukana. Mutta helpostihan se löytyi, Lakeuden ristin kupeesta.Ihana hotelli. Meillä oli superior-huone, vaikka muistin varaneeni tavallisen huoneen. Mutta enpä valittanut. Huoneessa oli sauna, jota käytettiinkin ahkerasti.(hotelli oli myös esiintyjien suosiossa. Näimme siellä mm. Kärkkäisen Jannen, Klamydian solistin, Tero Vaaran, Uriah Heepin laulajan, Timo Rautiaisen, Jussi Lammen ) Saunomisen ja lepäilyn jälkeen käytiin syömässä ja sitten kohti festarialuetta. Ensin katsottiin hetki Uniklubin keikkaa. Sitten halusin kiireesti lähemmäs kakkoslavaa, jossa esiintyi Sunrise Avenue. Siellä tapasin pari tuttua. Ihana keikka,nam.Sain Samu plektrankin. ;) Seuraavaksi taas toisen lavan luokse katsomaan Neljää Ruusua.Ilkka Alanko on kyllä ihana ja vauhdikas esiintyjä.Viimeksi olen kyseisen bändin nähnyt livenä 15 vuotta sitten. Meno oli ehkä vielä hurjempaa kuin silloin. Sitten taas pikkulavalle, jossa esiintyi Klamydia. Se ei mua kiinnostanut, mutta Kaitsu halusi nähdä. Oltiin aika edessä, mutta parin biisin jälkeen oli pakko perääntyä. happi meinasi loppua vaikka oltiin ulkoilmassa! Ja ihmiset ihan hulluna humalassa.
Sitten olikin illan kohokohdan vuoro Elonkerjuu. Porukkaa oli noin 10 000! Hieman humalaiset häiritsivät mun nautintoa, mutta onneksi Kaitsu oli selän takana turvamiehenä. Kaitsukin sanoi ekan kerran nauttivansa musiikista. Se nimittäin osti korvatulpat ja kehui, että ne olivat tosi hyvät. Musiikin kuuli, mutta se ei kuulostanut pahalta. Tykkäsi jopa Sunrise Avenuesta ja varmaan Elonkerjuustakin, mutta sitähän se ei myöntänyt ;) Kerjuun keikan aikana alkoi sataa ja niinpä me skipattiin illan viimeiset esiintyjät Timo Rautiainen ja PMMP. Menimme hotellille, saunomaan.. Hotellilta muuten soitettiin, että meidän ei tarvinnutkaan vaihtaa huonetta, vaan saimme jatkaan seuraavankin yön samassa huoneessa. Jäi nyt se sviitti kokematta, mutta eipä haitannut.

Lauantaiaamuna ihanan aamupalan jälkeen kohti autokisoja. Siellä vierähti aikaa noin klo 11-17. Saatiin välillä vettä niskaan aika reippaasti. Onneksi oli sadetakit mukana. Mutta kengäthän siinä kastui ja mua paleli ihan hirveesti. Muutenkin oli flunssa päällä, niin ilta oli aika inhottava. Illan esiintyjistä nähtiin TikTakin viimeinen biisi, sitten Mamban keikka. Sen jälkeen lähdettiin hotellille. Illalla mentiin takaisin katsomaan Jean S. ja Yö. Hyviä oli molemmat. Yön keikalla jopa tirautin parit kyyneleet, koska Ihmisen poika ja Rakkaus on lumivalkoinen olivat niin koskettavia esityksiä.

Sunnuntaina taas vuorossa autokisoja, jotka katsottiin melkein loppuun asti. Viiden aikaan lähdimme ajelemaan kohti mummilaa lapsia hakemaan. Perillä oltiin kymmeneltä. Äkkiä lapset, koira ja tavarat autoon ja kotia kohti. Mä ajoin koko matkan Seinäjoelta kotiin eli noin 600 km. Pysähdyksiä kaksi. Oltiin yöllä yhdeltä kotona.

Loma oli kyllä ihana. Meillä oli Kaitsun kanssa kivaa yhdessä. Suosittelen kyllä jokaiselle pariskunnalle näitä laatuaikaviikonloppuja. Edes kerran vuodessa. Kaitsu jo melkei varasi huoneen valmiiksi ensi vuodeksi. :)