Eilen oli taas sellainen päivä, etten välttämättä ollut kauhean ylpeä itsestäni...

Kerrotaan nyt koko päivän tapahtumat. Aamulla lähdimme perhekerhon retkelle. Tapahtui jotain niin hämmästyttävää, että sitä ei moni uskois. Kaitsu lähti mukaan! Tytöt olivat vähän ihmeissään. Vettä satoi aamulla kaatamalla, mutta onneksi retkikohteemme oli sisätiloissa. Nukketeatteri Virolahdella. Näimme esityksen Vaarin rukkanen. Katso TÄÄLTÄ Kaikki lapset olivat aika haltioissaan esityksestä. Nannasta oli myös bussikyyti aika jännää, eikä hän osannut päättää, istuuko iskän vai äidin vieressä. Mia tietenkin istui omien kavereidensa kanssa.

 

Illalla oli sitten Kimin näytelmäkerhon näytelmän ensi-ilta. Juhla, joss tuo esitys oli, alkoi klo 18. Minä olin katsonut, että Kimin pitää olla paikalla 17.30. Klo 16.50 huomasinkin, että Kimin pitää olla paikalla viimeistään klo 17! Kiva, matkaa ei ollut kuin 25 kilometriä. Kaikilla muksuilla likaset vaatteet päällä ja Nanna oli juuri syömässä välipalaksi suklaavanukasta. Hirveellä kiireellä kaikki autoon ja menoksi. Kim ehti hyvin paikalle. Mentiin sitten Mian ja Mikon kanssa puistoon odottelemaan juhlan alkua. Nanna nukkui autossa. Kaitsukin lupasi tulla paikalla videokameran kanssa. Olipa tosi noloa mennä juhlapaikalle lasten kanssa, joilla oli likaiset vaatteet. Ensimmäisenä vessaan pesemään Nannan naamaa ja käsiä. Mikolla tukka oli tietysti hikimärkä, kun oli leikkinyt puistossa. Voi häpeä. Kaitsu oli ainoa, jolla oli edustuskelpoiset vaatteet :) Luimisteltiin sitten siellä juhlasalissa, niin eikös meitä tultu pyytämään kakulle. Kakkua syömään siis. Oli muuten aika hyvää.

Pienemmät muksut alkoivat jo hermostua juhlapuheiden aikana. Odottivat vain kovasti Kimin esiintymistä. Lopulta näytelmä alkoi. Se oli kyllä mainio! Ei ehkä ne Antti Tuisku ja Scandinavian Hunks-vitsit uponneet niihin vanhoihin pappoihin, mutta kyllä yleisö silti nauroi. Kim esitti pahaa isäpuolta. Näytelmän nimi oli Mikki ja 5 kaunista keijua. (mukaelma Lumikista) Tosin keijuja ei ollut kuin 2. Kim oli isäpuolena hyvä. Puhui riittävän kovalla äänellä ja todellakin näytteli, ei ainoastaan sanonut vuorosanoja. Parissa kohdassa kuulemma meni väärin, mutta ei sitä huomannut. Niin ja se videotaltiointi. Tietenkin akku oli tyhjä... No sunnuntaina on toinen esitys. Ehkäpä Kaitsu ehtii sinne kuvaamaan.