Eilen Miko halusi iltapäivällä mennä Kallen luokse kylään. Pojat olivat koulutaksissa keskenään jotain sopineet. Kun olin hakenut Kimin koulusta, menimmekin sitten koko porukalla kyläilemään. Miko halusi tietenkin jäädä myös yökylään. Viiden jälkeen hain Mikolle yöpymisvarusteet ja samalla Kimin leirikamat. Vein Kimin viikonlopuksi näytelmäkerhon leirille. Meillä olikin siis varsin rauhallinen ilta eilen. Nanna nukahti jo autoon kotimatkalla ja nukkui aamuun asti. Mia touhusi ensin omiaan ja meni sitten puoli yhdeksältä nukkumaan. Ysiltä soitin isännälle, että vois pikkuhiljaa tulla kotiin. Tulikin sitten heti. Ihanan rauhallista.

Aamuyöstä viiden aikoihin Nannaa ei oikein enää tahtonut nukuttaa. Tunnin verran pyöri sängyssä, kävi juomassa ja pissalla ja vihdoin nukahti uudestaan. Mia heräsikin sitten kahdeksalta.

Yhdeltätoista minä lähdin hierojalle ja otin tytöt mukaan. Tytöt leikkivät hierojan tyttären (myös Mian kerhokaveri) kanssa sillä aikaa kun minä "kärsin". Auts, kyllä teki kipeää. Mia jäikin sitten kyläilemään lisää ja me lähdettiin Nannan kanssa hakemaan Mikoa. Kotiin päästyä tein vähän ruokaa ja sen jälkeen alkoi operaatio "auton siivous". Hirveesti roskia ja hiekkaa autossa. Siinä vierähti varmaankin tunti. Nanna lähti välillä iskän mukaan vähän ajelulle. Kun sain auton siivottua käytiin hakemassa Mia kotiin. Kim pitää hakea vasta huomenna.

Huomenna vois taas mennä pyöräilemään. Eilen otin pyörän esille ja ajoin pienen lenkin tyttöjen kanssa. Käytin myös Rodiakin lenkillä pyöräillen. Siinä on vielä hieman harjoittelemista.