Ja pöh, mä kirjoitin tän jutun jo kerran, mutta ei sitten menny perille. Murr.

No ei kun alusta.

Siis Mia kävi tänään tutustumassa  eskariin. Aika hurja ryhmä niille tulee. 26 eskarilaista, villejä tyttöjä ja poikia. Ei käy kateeks opettajaa. Harmi kun se opettaja, joka oli Kimillä ja Mikolla, jää nyt vuodeksi vuorotteluvapaalle eli ei tule opettamaan Miaa.

Kimillä oli tänään käyny ikävästi koulussa. Kim oli välitunnilla ollut pelaamassa kuudesluokkalaisten kanssa jalkapalloa. Siellä oli tullut jotain hämminkiä ja ilmeisesti joukkotappelu. Kim oli jäänyt kasan alimmaiseksi. Kylki oli sitten mennyt ruvelle. Juttelin kuutosten opettajan kanssa. Hän oli puhdistanut Kimin haavat. Ja kuutosten pojille oli tullut jalkkiskielto toistaiseksi, kunnes taas säännöt muistuu mieleen.

Alkuillasta olin Mikon ja tyttöjen kanssa pyöräilemässä. Tehtiin ihan kunnon lenkki. Hiki pintaan. Sen jälkeen olin ihmeen energinen ja paistoin lapsille lenttuja ja tippaleipiä (tai joitain sen sukulaisia). Tunti taisi mennä hellan äärellä ja tuli hiki siinäkin :)

Nanna nukahti jo lasten ohjelmien aikaan ja kuorsaa edelleen sohvalla. Saa nähdä veteleekö unia taas aamuun asti. Eilen ei nukkunut päiväunia ja yöunillekin kävi vasta illalla yhdeksän aikoihin.