Johtuen ilmasta. Aurinko paistoi ja oli lämmin! Ja minä täynnä energiaa :)

Aamusella tietenkin normaalit "maanantairutiinit". Kim kouluun, Mia kerhoon, Nanna mummolle ja itse kauppaan. Hain Mian kerhosta ja mukaan tuli Mian kaveri. Tytöt olivatkin ensin vähän aikaa pihalla, minä tein sillä aikaa ruuan uuniin. Sitten pääsin pihahommiin eli haravoimaan. Ja sitä hommaahan riitti koko päiväksi. Ensiksi tuntui tosi puuduttavalta, mutta kun ajattelin, että miten paljon kaloreita palaa, niin innostuin tosissani! ;) Sain melkein koko pihan haravoitua. Osassa pihaa oli niin märkää, ettei vielä onnistunut.

Illalla kävin vielä pyörälenkillä Rodia juoksuttamassa. Ajelin metsässä kaasulinjaa pitkin. Hirveetä röykytystä, mutta niin se Nanna vaan nukahti sinne kärryihin. Ja nukkuu edelleen. :)

Huomiseksi lupasikin sitten jo kylmempää ilmaa. Yök. Yritän kuitenkin, että jos jaksaisin edes pyöräilemässä käydä.  Sais tällä viikolla olla se painonpudotus enemmän kuin se 100 grammaa.