Aamupäivällä oli sää kuin keväällä parhaimmillaan. Aurinko paistoi ja oli asteen verran pakkasta. Puut notkuivat lunta. Iltapäivästä alkoikin sitten lämpötila nousta ja vettä sataa. Yök, sohjoa.

Aamulla oltiin taas tuttuun tapaan perhekerhossa. Askarreltiin tietenkin isänpäiväkortteja. Mia ja Nanna teki kumpikin kolme eli iskälle, vaarille ja ukille. Ukin kortit pitääkin laittaa huomenna postiin että ehtii perille.

Kerhon jälkeen Mia meni kaverinsa luokse kylään. Me tultiin Nannan kanssa kotiin ja minä aloitin urakan. Lumityöt. Tunnin verran jaksoin rehkiä ja ihan koko pihaa en jaksanut kolata. Sen verran oli raskasta lunta.

Iltapäivällä vähän ennen yhtä sain tekstarin, jossa meitä pyydettiin kylään Nannan kummilaan. Hain Kimin yhdeltä koulusta ja Mian kaverilta. Kolmelta suunnaatiin kylään. Siellä menkin sitten kuutee. Lapset olivat ulkona ja olivat aivan läpimärkiä kun tultiin kotiin.

Kaitsu ei ole vielä kotiutunut töistä. Tekevät jotain isompaa urakkaa.

Ai niin, sain aamupäivällä kivan puhelun. Päästäänkin sitten kaverin kanssa hotelli Presidenttiin yöksi. Huomenna varmistuu ja sitten voin perua oman varaukseni. Jippii! :)