Aina vaan tulee lisää. Aamulla menin tekemään lumitöitä jo ennen seitsemää!! Pitihän Kimin päästä kouluun. Kolasin pihaa ja kaivoin autoni lumesta esiin. Laitoin valmiiksi käyntiin, että on sitten lämmin kun KAITSU vie Kimin kouluun. Ja mitä sain kiitokseksi. Herra ilmoitti lähtevänsä pakettiautolla. Ei tullut mieleenikään, että se lähtee kesärenkailla luistelee siihen pyryyn. Saihan se sen kotteron liikkeelle tosta pihasta, eikä Kimikään myöhästynyt koulusta.

Tänään sain autooni jo peräti YHDEN nastarenkaan, sen kesärenkaan paikalle. Huomenna kuulemma homma jatkuun. Tasapainotuksen kanssa oli ollu ongelmia. Iltapäivällä oli Kimin näytelmäkerho. Ei kun liikenteeseen. Ihan hyvin pysyin tiellä vaikka liukasta oli ja tuuli älyttömästi. Kävin muksujen kanssa kaupassa sillä aikaa kun Kim oli kerhossa. Todella hyvä aika käydä ruuhkaisessa ruokakaupassa nälkäisten lasten kanssa. Nanna huusi kovaan ääneen kaupassa: MÄ KUULEN NÄÄKÄÄN = mä kuolen nälkään.  :)