Siinä meni sekin juhannus, ihan iisisti. Perjantaina oli kurja ilma, vettä satoi melkein koko päivän. Onneksi illaksi selkeni ja päästiin grillaamaan ja syömään ulkona. Sen enempää ei sitten ulkona viihdyttykään. Saunakin tietysti lämmitetiin ja minä tein siskolla ja mulle yrttijalkakylvyt kotipihan antimista. Lapset saatiin nukkumaan kymmenen jälkeen. Miehet jatkoivat saunomista melkein puoleenyöhön. Sitten alkoi trivial pursuit-matsi. Nyt ei pelattu joukkueina vaan yksilöinä, ja peli kesti ja kesti. Sisko luovutti puoli kolmelta. Minä sanoin, että jos peli ei lopu kolmeen mennessä, luovutan. Ei onneksi tarvinnut, voitin pelin ennen kolmea :)

Aamulla väsytti tietysti vietävästi, mutta pää ei ollut kipeä, koska join maltillisesti vain puoli pulloa kuohuviiniä. Jotenkin olen alkanut "pelkäämään" alkoholia. Viimeksi vappuna, mulle tuli tosi kummallinen olo, ilmeisesti rytmihäiriöitä, kun join kuohuviiniä ja siideriä. Ja lasten takia ei voi tietysti paljoa ottaakaan.

Lauantaina siskon porukka lähti ajelemaan kotiin ja me mentiin iltapäivällä tuttavaperheen luokse syömään muurinpohjalettuja. Appivanhemmat odottivat meitä mökille, mutta en jaksanut lähteä.

Tänään sitten suunnistettiin mökille puolen päivän aikaan. Pojat olivat tietysti innokkaana taas onkimassa. Miakin onki ja sai kaksi kalaa. Pienet kalat piti tietenkin tuoda Kisulle kotiin, joka ei paljoa kaloista perustanut.

Tänään työkaverini soitti, kun laitoin hänelle tekstaria ja kyselin vointia. Hän oli ollut vapun jälkeen pienessä leikkauksessa, jossa tapahtuikin sitten hoitovirhe ja on ollut siitä asti sairaslomalla. Ei ollut juhannuksen juhlimisestakaan vielä tullut mitään. Surkeaa. Toivon totisesti, että hän pian parantuisi ja joskus sitten saisi kunnon korvaukset hoitovirheestä. Sovittiin, että tavataan, heti kun hän pystyy lähtemään kunnolla "ihmisten ilmoille".

Kaitsu on lähdössä viikon päästä Hämeenlinnaan viikoksi töihin. Ajattelin, että minä lähden siksi aikaa taas sitten mun vanhempien luokse. Mitä minä täällä kotonakaan yksin lasten kanssa tappelen. Toivottavasti silloin ois hyvät ilmat, että päästäis uimaan. Vielä ei ole talviturkki meidän perheeltä lähtenyt. Ai miten niin ollaan vähän myöhässä....!!!