Työasiat pyörivät mielessä nykyään jatkuvasti. Mä ehdin stressaantua jo ennen kun edes aloitan työt! Ensi viikolla on se tapaaminen johtajan kanssa. Hui kauhistus. Sitten se varmistuu, että milloin lähden töihin. Kamalaa. Välillä tuntuu ihan hirveeltä pelkkä ajatuskin, että pitää säännöllisesti lähteä töihin ja että joku muu hoitaa meidän lapset. Ja että pojat joutuvat tulemaan koulusta tyhjään kotiin ja pärjäämään täällä keskenään. Mutta niinä hetkinä jolloin Nanna ja Mia heittäytyvät hankaliksi ja tappelevat ja kiukutteleva, olisin valmis lähtemään töihin vaikka heti. Poikien itsenäistymisen kannalta on ihan hyvä juttu, kun joutuvat olemaan välillä keskenään. Miko varsinkin on sellainen "reppana" ettei saa itse mitään aikaiseksi. Aina pitää olla äiskän auttamassa. Pahinta on varmaan aamuisin kouluun lähtö. Uskon että myöhästyvät taksista jokusenkin kerran, ennen kuin tajuavat, että ei ole kukaan sinne hoputtamassa.

Ahdistaa, en jaksa taas ajatella asiaa....

Ahdistuksesta tuli mieleen, että pitäisi kaivaa esiin mun lääkereseptit ja uusia ne. Nyt on sen verran siitepölyä ilmassa, että mua alkaa vaivata. Yleensähän oirehdin vasta tuossa kesäkuun alussa kun havupuut kukkivat ja sitten jatkan niiskutusta kesän loppuun asti eli niin kauan kuin heinä kukkii. Tänä aamuna oli silmät jo aivan verestävät ja kutisevat eikä yhtään silmätippoja koko talossa. Nenäsumute on olemassa ja Cetrisiniä olen napisinut jo pari viikkoa. Ventolinen inhalaattori on mennyt vanhaksi ja se pitää olla pahojen päivien varalle eli silloin kun oikein ahdistaa.