Mentiin sitten illalla kirkkoon Mian ja Mummon kanssa. Kaitsu jäi toisten kanssa kotiin. Oli hyvä että lähdettiin. Mian kerhosta oli aika huono osallistumisprosentti, 2 kerholaista. Yhteensä niitä on ehkä 13. Lapset saapuivat kirkkoon yhdessä kulkueessa ohjaajiensa kanssa. Ohjelmassa seurasi lasten lauluesityksiä ja yhteislaulua. Lapsityön pastori piti pienen puheen. Lopuksi tietysti laulettiin suvi-virsi. Lapset saivat vielä jokainen ruusun kotiin vietäväksi ja kävelivät taas kulkueena ulos. Hieno juhla kaiken kaikkiaan. Ehkä viimeinen kerhokirkko meidän perheessä.