Olin eilen Tupperwarekutsuilla S:lla. Kun eräs vieras astui sisään, en meinannut uskoa silmiäni. Ihminen, jota en ole nähnyt varmaan 4 vuoteen. Entinen paras ystäväni, kaasonikin. Tuli aika outo olo. En tiennyt mitä sanoa. Moikkasin kuitenkin reippaasti ja sanoin "long time no see". Ex-ystäväni ei ollut yhtä hämmästynyt kuin minä. Kahvipöydässä juttelimme, niin kuin ennenkin. Naurettiin. Hänellä oli mukanaan 9 kk ikäinen poika, uuden miehen kanssa tehty. Myös vanhempi poika oli mukana. Kuin ilmetty isänsä, vain vaaleampi! Tuntui kuin ei olisi ollut sitä 4 vuotta tässä välissä. Kumpikaan ei syytellyt, että miksi et ole pitänyt yhteyttä. Hän sanoi, että jos kiireiltä ehditte, tulkaa käymään. En tiedä oliko tosissaan tarkoitettu. En sanonut samoin. Olisiko pitänyt, en tiedä. Heilläkin talonrakennus meneillä, pääsevät muuttamaan jo kesällä. Me ei. Oli kyllä aika outoa. Ei ole kauaa aikaa, kun poistin hänen numeron puhelimestani ja osoitteen osoitekirjasta. En tiedä onko hän tehnyt samoin.

Se oli mun mielestä ehkä erikoisinta, että kaikkien näiden vuosien aikana S oli pitänyt yhteyttä tähän ystävääni, johon tutustui minun kautta. Meidän häät, ehkä oli se vaihe, jolloin tutustuminen tapahtui. Jotenkin olin ehkä mustasukkainen. Mikä oikeus S:lla oli "omia" ystäväni? Ovatko he ehkä puhuneet minusta pahaa selkäni takana? Ovatko he tavanneet useinkin? En ole kehdannut kysyä. Typerää edes miettiä tuollaista. Omituinen on naisen mieli!

Näin muuten viime maanantaina erään toisen ex-ystäväni. Häneen kanssaan olin ystävä samoihin aikoihin kuin tämän toisenkin. Meitä yhdisti samanikäiset lapset. Myöskään tähän toiseen en ole pitänyt mitään yhteyttä vuosiin. Koululla nähty silloin tällöin. Viime maanantaina sanottiin moi, ei mitään muuta. Ei siis mitään yhteistä puhuttavaa! Olimme kuitenkin vuosia tiiviisti tekemisissä. Ehkä mä olen niin huono ihminen, että ystävät kaikkoavat sen takia. Tai ehkä todellisia ystäviä ovat ne, jotka pysyvät vuodesta toiseen.