Eilen en päässyt sisälle tälle sivustolle, joten eiliset höpinät tulevat vasta nyt.

 

Maanantait ovat kamalia! Tai eilinen oli kyllä aika pohjanoteeraus. Sain kammettua itseni ylös sängystä 10 vaille kahdeksan. Kahdeksalta soitin lääkärikeskukseen ja varasin Nannalle ajan Lisa Forslundille. Pojille piti etsiä vaatteet ja hoputtaa ne taksiin. Sitten äkkiä Nannalle ja Mialle vaatteet päälle. Kaitsu vei Nannan mennessään mummolle. Tein Mialle eväät, ehdin hörpätä puoli lasia mehua ja sitten autoon.

Vein Mian kerhoon ja sieltä ajoin Niinalle hierontaan. Sieltä puolitokkuraisena ajoin Annen luokse Neuvottomaan ja hain tavaroita lainaan. Kotiin aamupalalle. Keittiön kylmävesijohto oli mennyt jäähän. Sain syötyä pari leipää. Taas matkaan. Mia piti hakea kerhosta. Sitten mummolle. Siellä Nanna söi ja Mia jäi mummolle. Nannan kanssa lähdettiin lääkäriin Karhulaan. (siitä lisää Lapset-osiossa). Karhulasta Kotkaan labraan. 

Taas mummolaan. Pojat olivat tulleet sinne suoraan koulusta. Odottelimme lupaa mennä kotiin. Kaitsu teki kotona Uffen kanssa paperitöitä, eikä siellä kaivattu meteliä. Vihdoinkin kotiin. Vähän paikkojen järjestämistä. Kävin läpi Annen lainakamat. Soitin Saanan koiraa ulkoiluttamaan. Ruoka uuniin. Kaitsulla ongelmia sähköpostin kanssa. Kello läheni viittä, mulla vaatteet vaihtamatta ja naama laittamatta. 10 yli 5 pääsin lähtemään pitämään esittelyä. Esittely meni ok. Sieltä hirveessä kelissä (pakkasta -4, taivaalta tuli vettä) Neuvottomaan palauttamaan Annen kamat.

Kotona vähän vaille kahdeksan. Hirveä meteli. Lapsille iltapala, yöpuvut päälle, nukkumaan. Kello 20.45. Vihdoinkin pääsin istumaan sohvalle ja sain päivän ensimmäisen lämpimän aterian! Ihan heti en kaipaa samanlaista päivää...