Tässä ohje mainitsemaani jauheliha-kiinankaalikeittoon. Tein todella yksinkertaisen version eli

-jauhelihaa

-perunoita kuutioina

-vettä ja lihaliemikuutio

-kiinankaalia

Perunat keitetään lilhaliemessä, lisätään paistettu jauheliha ja lopuksi kiinankaali. Keitetään kypsäksi. Mausteeksi suolaa ja kokonaisia maustepippureita.

Tähän voi tietysti lisätä sipulia, porkkanaa tai keittojuureksia. Joskus olen myös laittanut perunan tilalle punaisia linssejä. Tulee aika hyvää. Lapset ovat vaan sen verran ronkeleita, että tuo perusversio uppoaa kaikista parhaiten. Kiinankaali on miedomman makuista kuin tavallinen keräkaali, niin sen takia lapsetkin suostuvat tätä syömään. Eikä tämä ruoka edes haise kaalisopalle :)