Olin loppujen lopuksi aika ahkera. Sain pestyä pyykkiä, tiskitkin laitoin koneeseen ja koneen päälle. (Siis vautsi mitä ahkeruutta. Laitoin koneet tekemään töitä, heh) Leivoin (siitä lisää osiossa Zarin pöperöt) ja jopa kuukausitagien askartelu edistyi hieman. Se tosin lopahti siihen, kun Miko leikki alakerrassa pienellä moottoripyörällä ja Nanna heräsi päiväunilta. Nannahan osaa siis kiivetä jo mun "askartelupöydälle" = meidän sänkyyn ja sitten alkoi kaaos. Yritin pelastaa tekeleeni niin nopeasti kuin mahdollista. Vaurioita sai ehkä vain mun chalks-värit, jotka lähtivät irti kotelosta ja Nanna ei meinannut päästää niitä nyrkeistään. Sen seurauksella Nannan kädet olivat sini-puna-vihreä-kelta-kirjavat. Myös leimasinmusteet olivat Nannan mielestä houkuttelevia.

 

Saana tuli kolmen aikoihin viikkaamaan pyykit. Sillä aikaa kävin Rodin kanssa pienellä lenkillä ja hain postin. Tuli mukavaa postia. Hanniksen lähettämät vuodenaika ATC:t Näprääjien swapista.

 

Kaupassa olisi tänään vielä pitänyt käydä, kun huomenna on Kimin bileet. Kaitsu soitti juuri äsken, että ei ehditä. Sen pitää mennä vielä maalaamaan. Eli ihanaa, pääsemme huomenna kauppaan. Sielläpä ei lauantaiaamuisin olekaan muita!! Toivottavasti voimme viedä lapset siksi aikaa mummolle. En millään viitsisi ottaa koko joukkuetta mukaan. Olen toki sitäkin tehnyt. Nimitän sitä kotiäidin extremeurheiluksi.( = 4 lapsen kanssa lauantain ruuhkaan citymarkettiin) Niin ja olisihan meitä huomenna kaksi aikuista matkassa. Se tietää myös sitä, että lapset joutuvat istumaan autossa kuin sillit suolassa ja ensimmäinen tappelu on käynnissä jo ennen postilaatikoita.

 

Äiti soitti, ilmoitti, että eivät tule huomenna. Huomiseksi on luvattu edelleen paukkupakkasia. Niiden torppa jäätyy, jos lähtevät moneksi tunniksi pois kotoa. Äiti lupasi, että yrittävät tulla ensi viikolla, sää lauhtuu. Äidillä on vielä ensi viikko sairaslomaa. Onneksi en ollut ehtinyt kertoa lapsille. Sitä huutoa ei olisi kestänyt elävä erkkikään. Mummin ja Ukin vierailu on lapsista aina yhtä mukavaa.

 

Maaritilta tuli viesti, että hän oli käynyt lukemassa blogini. Oli lukenut kaikki! Urhea saavutus. Näyttää, että tätä tekstiä tulee tolkuttomasti. Ja mikä huvittavinta, tämä voi yht'äkkiä kadota bittiavaruuteen. Totta, palveluntarjoaja voi koska tahansa, ilman eri ilmoitusta lopettaa tämän palvelun. Silloin kaikki nämä tekstit häviävät. No tuskin sitä kukaan jää suremaan. Ei tässä Nobelin kirjallisuuspalkinnosta kilpailla. :) Ja  jos kaiken tämän ajan, minkä käytän tähän blokiin, käyttäisin sen dekkarin kirjoittamiseen, josta haaveilen. Voi, sehän olisi jo keväällä valmis! Ehkäpä hautaan se haaveen, että minusta tulee uusi "Leena Lehtolainen".  Olisi pitänyt aloittaa ehkä vähän aiemmin. Lehtolainenkin kirjoitti ensimmäisen kirjansa 12-vuotiaana kahden kuukauden aikana. Tai ehkä minusta tulee uusi "Laila Hietamies", ai mutta hänhän on muuttanut sukunimensä.... Kirjoitan sen dekkarin vasta mummona...  Paitsi Hietamies ei kirjoita dekkareita, muuten vain hyviä romaaneja. Ehkä minulla ei ole silloinkaan aikaa, siis mummona. Silloin varmaan hoidan lapsenlapsiani kaiket päivät ja haaveilen omasta rauhasta. No haudassa levätään.